Balsamico-tomaattihilloke
Tämä makeanhapan hilloke sopii hyvin moneen käyttöön – hampurilaisen väliin, voileipiin, juuston kera – noin niin kuin esimerkiksi. Lisäksi tämä on oiva tapa hyödyntää jääkaappiin unohtuneet tomaatit.
Pariin purkilliseen hilloketta tarvitset:
kilo tomaatteja
yhden sitruunan mehu
3 dl hillosokeria
½ dl tummaa balsamiviinietikkaa
1 tl korianterinsiemeniä jauhettuna
1 tl suolaa
mustapippuria muutama rouhaisu myllystä
Kalttaa tomaatit eli tee kuoreen ristiviilto, käytä kiehuvassa vedessä, jäähdytä nopeasti ja kuori. Paloittele tomaatit. Laita tomaatit kattilaan yhdessä sitruunamehun kanssa, keitä hetki kunnes tomaatit pehmenevät.
Lisää loput ainekset ja keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Sekoita välillä ja kuori pinnalle muodostuva vaahto pois. Purkita kuumana puhtaisiin purkkeihin – hilloke säilyy kylmässä kuukausia.
Mojo picon -kastike
Kastikkeen perustana ovat grillissä paahdetut kasvikset, jotka tuovat makua ja syvyyttä. Kasvisten valinnalla voi vaikuttaa kastikkeen tulisuuteen. Mojo picon on oiva lisäke vaikkapa kanalle, tai jauhelihatäytteisen tortillojen väliin!
Kulholliseen kastiketta tarvitset:
2 punaista paprikaa (makeat suippopaprikat toimivat myös hyvin)
2-3 punaista chiliä
1 kokonainen valkosipuli
oliiviöljyä (reilu desi yhteensä)
viipale vaaleaa maalaisleipää
2 rkl punaviinietikkaa
2 tl juustokuminaa
½ tl suolaa, muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
Halkaise paprikat ja chilit ja poista siemenet. Paloittele valkosipuli karkeasti. Sivele vähän öljyä kasviksille, mausta kevyesti suolalla. Grillaa kasviksia keskilämmöllä kymmenisen minuuttia, anna jäähtyä hetki.
Leikkaa leivästä kantit pois ja revi leipä paloiksi. Laita öljyä lukuun ottamatta kaikki ainekset mortteliin ja jauha hienoksi (itse kyllä käytin monitoimikonetta). Lisää noin 1 dl öljyä nauhana joukkoon, ja sekoita samalla (kuten tekisit majoneesia). Öljyn määrällä pystyt säätelemään kuinka löysää tai tymäkkää kastikkeesta haluat. Valmis!
Vinegretti puolukasta tai vadelmasta
Ainekset
1 pieni sipuli (tavallinen tai salotti)
1 dl rypsiöljyä tai mietoa oliiviöljyä
1 dl vaaleaa balsamiviinietikkaa
3 rkl hunajaa
¼ tl suolaa ja mustapippuria
1½ dl kotimaisia puolukoita tai vadelmia
Hienonna sipuli pieneksi ja kuullota sipulia hetki tilkassa öljyä. Rouhi päälle suolaa ja pippuria.
Sekoita kulhossa loput öljystä, kuullotetut sipulit ja kaikki muut aineet. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi kastikkeeksi.
Tarjoa salaatinkastikkeena raikkaan salaatin kera. Kastike säilyy kylmässä noin kuukauden.
... lisää reseptejä tulossa!
