Juustokakut (say cheeese)

American blueberry cheesecake

Yhteen isoon kakkuun tarvitset 

Pohja
250 g digestivekeksejä
50 g pehmeää voita
3 rkl juoksevaa hunajaa blueberries, bunch, berries-539134.jpg

Täyte
300 g ranskankermaa
250 g maitorahkaa
250 g mascarponejuustoa
2½ dl sokeria
¾ dl maissitärkkelystä (Maizena)
1 rkl vaniljasokeria
appelsiinin hienoksi raastettu kuori
4 kananmunaa
2 dl mustikoita (+ 1 rkl maissitärkkelystä)

Murskaa keksit tehosekoittimessa, lisää pehmeä voi ja hunaja. Sekoita tasaiseksi ja painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle.

Vatkaa täytteen kaikki ainekset mustikoita lukuun ottamatta sekaisin kulhossa. Kaada täyte keksipohjalle ja ripottele päälle mustikat. Jos käytät pakastemustikoita, sekoita niihin ensin 1 rkl maissitärkkelystä nestettä sitomaan.

Paista kakkua 175 asteisten uunin keskitasolla 45-60 minuuttia, kunnes kakku on hyytynyt. Jos kakku tummuu paistamisen loppuvaiheessa, peitä vuoka leivinpaperilla. Anna jäähtyä täysin, mielellään kylmässä seuraavaan päivään.

ornament, heading, nature-2019452.jpg

Porkkanajuustokakku

Kieltämättä reseptissä on juustoa melkoisesti, mutta lopputuloksena on herkullisen pehmeä juustokakku, joka maistuu kaikille. Niin ja onhan tässä nyt kasviksiakin! Puolen annoksen pienempi kakku riittää hyvin 6 hengelle.

Ainekset 24 cm kakkuun (tai tee puolet jos haluat pienemmän 20 cm kakun)

Porkkanakakkupohja
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 porkkaanaa hienoksi raastettuna (n. 150 g)
2½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
120 g voita sulatettuna
½ dl appelsiinimehua
3 rkl vaahterasiirappia

Juustokakkutäyte
500 g (2 purkkia) mascaponejuustoa
200 g appelsiinituorejuustoa
200 g vanilijatuorejuustoa
(½ dl sokeria ja 1 tl vanilijasokeria, maun mukaan)
4 liivatelehteä
½ dl appelsiinimehua

Koristeluun mantelirouhetta tai kookoshiutaleita

carrot, yellowish, yellow turnip-320081.jpg

Aloita porkkanakakun leipomisella. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Lisää muna-sokerivaahtoon jauhoseos, voisula, appelsiinimehu, vaahterasiirappi ja lopuksi porkkanaraaste. Pingota leivinpaperi irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle ja levitä taikina vuokaan. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia (pienempää kakkua 25 minuuttia), tarkista kypsyys tikulla. Anna kakun jäähtyä.

Sekoita täytteen juustot tasaiseksi massaksi, mausta halutessasi sokerilla. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä hetki, purista ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatteet kuumennettuun appelsiinimehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana juustomassan joukkoon ja sekoita. Levitä täyte porkkanakakun päälle ja anna hyytyä kylmässä vähintään 2 tuntia. Koristele lopuksi mantelirouheella.

ornament, heading, nature-2019452.jpg

Suklaa-mascarponekakku

Ainekset (8 annosta)

Pohja
200 g eli puoli pakettia disgestivekeksejä
50 g voita
50 g tummaa suklaata

Täyte
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1½ dl kuohukermaa
250 g mascaponejuustoa
50 g tummaa suklaata rouhittuna
4 rkl kaakaojauhetta
½ dl mantelirouhetta
1-2 rkl Amarettolikööriä tai brandya

Hienonna keksit. Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti pienellä teholla. Sekoita voi-suklaaseos keksimurujen joukkoon ja kaada seos leivinpaperilla vuorattuun ja voideltuun irtopohjavuokaan (24-26 cm). Painele taikina vuoan pohjalle ja puoleen väliin reunoja. Laita jääkaappiin odottamaan.

Erottele täytteen keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa kolmannessa kulhossa kerma vaahdoksi ja lisää pehmennetty mascarpone kermavaahdon joukkoon. 

Sekoita mascarponeseos keltuaisvaahtoon ja lisää suklaa- ja mantelirouheet, kaakaojauhe sekä likööri. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi valkuaisvaahto massaan varovasti sekoittaen. 

Kaada täyte kakkuvuokaan ja paista 170 asteisen uunin alatasolla noin tunti. Ota kakku uunista ja anna jäähtyä ainakin 20 minuuttia ennen kuin avaat vuoan ja irrotat kakun. Sirottele päälle tomusokeria ennen tarjoilua ja tarjoa kakku ehdottomasti huoneenlämpöisenä (jääkaappikylmänä pohja on tosi kovaa). Kaveriksi sopii vaikka kirsikat tai kermavaahto.

ornament, heading, nature-2019452.jpg

Aurinkoinen juustokakku

sunflower, blossom, bloom-2511961.jpgTämä perinteinen juustokakku on aina yhtä herkullinen ja kauniin näköinen. Resepti on helppotekoinen ja ei vaadi uunia. Päällisen hedelmäsosetta vaihtelemalla saat erivärisiä kakkuja, tilalle käyvät vaikka marjat. Ja juustoon voi valita maustetun version, jolloin maku muuttuu taas. 

Ainekset 24 cm kakkuun (tai tee puolet jos haluat pienemmän 20 cm kakun)
Pohja
200 g kaurakeksejä
100 g voita
1 tl inkivääriä

Täyte
4 liivatelehteä
2½ dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa (ei kevytversiota)
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ dl sitruunamehua

Päälle
3 liivatelehteä
½ dl sitruunamehua
2 dl säilykepersikkaa soseutettuna

Hienonna pohjan keksit monitoimikoneessa, lisää sulatettu voi ja inkivääri. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele keksimuru vuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon juusto sekä sokerit. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatteet, joista on vesi puristettu pois. Anna seoksen jäähtyä aivan hetki ja kaada sitten liivateseos ohuena nauhana juustomassaan. Sekoita tasaiseksi ja kaada keksipohjan päälle.

Anna kakun hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin tai yön yli. Lopuksi valmista kiille kakulle. Liota jälleen liivatelehtiä kylmässä vedessä, purista vesi pois ja sulata ne kuumennettuun mehuun. Yhdistä liivate hedelmäsoseeseen. Kaada hieman jäähtynyt seos juustokakun pinnalle ja anna kakun vielä hyytyä vähintään tunnin ajan jääkaapissa.

ornament, heading, nature-2019452.jpg

Lisää reseptejä tulossa...

ornament, heading, nature-2019452.jpg