(Kesäkuu 2022) Kahden koronavuoden jälkeen lähdimme jälleen matkaan kohti rakasta Italiaa. Kohteeksi oli valikoitunut Amalfin rannikko Napolin eteläpuolella – se on pitkään ollut to-see -listalla uskomattomien maisemien vuoksi, mutta jotenkin aina jäänyt muiden kohteiden jalkoihin. Nyt kun vietimme sekä 20-vuotis hääpäivää, että molemmat pyöreitä synttärivuosia, ajattelimme satsata miljööseen koko rahalla. Ja no hei, olihan siellä nyt hienoa!

Matkalla lentokentältä pieneen kotikyläämme Maioriin kävi heti selväksi, että jos matkaa on 30 kilometriä, se voi silti tarkoittaa ajassa ihan mitä vaan. Napolin lentokentältä hyppäsimme taksiin ja alkumatka sujui Napoli-Salerno moottoritietä kovinkin sujuvasti, Vesuviuksen rinteitä ihaillen. Mutta sitten vilkku oikeaan, ja ylös vuorenrinnettä, hana auki. Siksakkia suomalaisen silmissä yksikaistaista kärrypolkua 1,2 km korkeuteen ylös, ja 1,2 km korkeudesta alas. Lystiin kului aikaa vajaa tunti, ja paljon äänitorven soittoa. Kävi heti melko selväksi, että auton tai Vespan vuokraus täällä ei tarkoittaisi rentoa ajelua kylästä toiseen kivassa kesäsäässä. Se olisi hikistä hommaa, ja totista touhua. Jäisi ehkä väliin tällä kertaa.
Mutta kun laskeuduimme rallipoluilta kohti meren rantaa, ihana rauha valtasi mielen. Kirkas sininen meri avautui edessämme, rantakadulla käveleskeli ihmisiä ja jylhät vuorenrinteet reunustivat maisemaa. Hotellihuoneen parvekkeelta avautui tämä sama näkymä, ja toiseen suuntaan katsoessa eloisa kävelykatu, jossa oli lukuisia ravintoloita, kahviloita ja pieniä putiikkeja. Kuului iloisia ihmisten ääniä, tervehdyksiä, skootterin pärinää, astioiden kilinää. Olimme Italiassa!